4. Kuvaus seurasta

Voimisteluseura Kyrön Kieppi ry:n juuret ulottuvat aina vuoteen 1972. Yleisseura Kyröskosken Ponsi oli pääseuramme, jonka alle mahtui useita lajeja. Vuonna 1994 telinevoimistelua haluttiin kehittää omana lajinaan, jolloin perustettiin nykyinen voimisteluseuramme.

Kyrön Kieppi on rekisteröitynyt yhdistys ja toimii yhdistyssääntöjen mukaisesti. Toiminnasta vastaa hallitus, jonka jäsenet ovat vapaaehtoisia seuran jäseniä. Jäsen- ja kausimaksuista päättää sääntöjen mukaisesti vuosikokous. Talous on ollut vakaata vuosien ajan ja pitkäjänteisellä suunnittelulla on saatu kalliimpiakin hankintoja tehtyä.

Seuran toiminta on vaihdellut vuosien varrella paljon. Vuodesta 2013 alkaen tarjonta on kattanut koko elinkaaren. Ohjattuja harjoituksia löytyy kaiken ikäisille. Harrastajia seurastamme löytyy n. 400. Ohjaajia/ valmentajia on yhteensä 30.

Seura on alkuaan harrasteseura, mutta toimintaa on muokattu lähivuosina tavoitteellisemmaksi. Seurassa on harjoitettu teamgym kilpailutoimintaa vuodesta 2020 alkaen. Seuran voimistelijat osallistuivat ensimmäisiin TG kilpailuihinsa 31.10.2020.

Harjoituksia pidetään neljänä iltana viikossa.

Kyrön Kieppi järjestää vuosittain näytöksiä, joissa seuran kaikki ryhmät pääsevät esiintymään. Esiintyminen on vapaaehtoista. Näytösten yhteydessä suoritetaan muistamiset, palkitsemiset ja merkkisuoritusten mitalijaot.