Telinevoimistelun taitoryhmät ~7- 16 v.

Taitoryhmät on tarkoitettu motivoituneille ja telinevoimistelussa kehittyneille lapsille ja nuorille. Taitoryhmiin on valittu voimistelijat taitotestien perusteella.

Taitoryhmä Rubiinit on tarkoitettu n. 7-10 vuotiaille voimistelijoille.

Taitoryhmä Safiirit on suunnattu hieman vanhemmille voimistelijoille: n. 11-16 vuotiaille.

Taitoryhmä Smaragdit (uusi taitoryhmä) kokoaa n. 9-14 vuotiaat treenaamaan yhdessä.

Taitoryhmissa voimistelijoilla on telinepainotteiset harjoitukset kaksi kertaa ja yhdet oheistreenit viikossa. Oheistreeneissä harjoittelevat kaikki taitoryhmät yhdessä. Muutoin taitoryhmät harjoittelevat omina ryhminään. Poikkeuskerroilla saatetaan taitoryhmien treenejä yhdistää.

Taitoryhmien tavoitteena ovat merkkisuoritukset ja erilaiset esiintymiset. Seuramme valmistelee taitoryhmäläisiä valtakunnallisiin merkkisuorituksiin. Seuraavat merkkisuoritukset on tarkoitettu tehtäväksi keväällä 2019. Seuran sisäiset kisat on tarkoitettu järjestettäväksi joulukuussa 2018.

Taitoryhmiin on valittu voimistelijat kevätkauden 2018 päätteessä. Taitoryhmiin voi päästä tavoitteellisten ryhmien kautta: halukkuus kannattaa ilmoittaa valmentajalle. 

Huomioitavaa liittyen taitoryhmien yleisiin käytäntöihin
 

  • Voimistelijan tulee olla motivoitunut (esimerkiksi vaikeuksien kohdatessa ei mennä sivuun ja ohiteta haastavaa harjoitetta, vaan kaikki harjoitteet tehdään oman taitotason mukaisesti).

  • Voimistelija sitoutuu harjoitteluun ja ilmoittaa mahdollisesta poissaolostaan mahdollisimman aikaisin valmentajalle tekstiviestillä.

  • Vain harjoitellen pitkäjänteisesti voi oppia vaikeammatkin asiat ja kehittyä entisestään.

  • Voimistelijan tulee jaksaa kuunnella ohjeet ja noudattaa niitä.

  • Vain valmentaja jakaa neuvoja.

  • Voimistelijan tulee omata hyvät sosiaaliset taidot ja harjoituksissa kohdata kaikentasoiset voimistelijat tasavertaisina voimistelutovereina.

  • Kaikilla voimistelijoilla tulee olla turvallinen harjoitteluympäristö myös henkisesti. Useimmat oivallukset syntyvät virheiden kautta, joten kaikilla tulee olla lupa tehdä virheitä harjoittelussaan ilman negatiivista ilmapiiriä tai palautetta.

  • Harjoitteita voi ja saa kyseenalaistaa, mutta ei vain väittelyn vuoksi. Peruste on oltava vastaväitteille. (Ohjaaja pyrkii harjoituttamaan kehoa kokonaisvaltaisesti, joten oletettavasti jokaisella tulee vastaan vaativiakin osa-alueita).

  • Voimistelijan tulee ymmärtää lihashuollon merkitys ja olla valmis omatoimiseen kotiharjoitteluun.